Kirkkomusiikki 6/1996
Selim Eskelinin muisto elää
Lähivuodet ovat merkittäviä Selim Konstantin Eskelinin elämänkaarta muisteltaessa. Vuonna 1997 tulee kuluneeksi satakolmekymmentä vuotta hänen syntymästään, seuraavana vuonna taas kuusikymmentä vuotta hänen kuolemastaan. Vuosi 1999 on puolestaan Selim Eskelinin säätiön merkkivuosi: tällöin on kulunut kuusikymmentä vuotta säätiön rekisteröimisestä ja kaksikymmentäviisi vuotta siitä, kun se jakoi ensimmäisen stipendinsä.
Selim Eskelinin säätiön perustaja, vuosina 1867-1938 elänyt director musices Selim Konstantin Eskelin suoritti päasiallisen elämäntyönsä Kotkan seurakunnan kanttoriurkurina. Jälkipolville hänen nimensä on jäänyt elämään sen säätiön ansiosta, jonka hän testamentissaan määräsi perustettavaksi ja jolle hän jätti suurimman osan omaisuudestaan.
Säätiön päätarkoituksena tuli olemaan silloisen Helsingin Konservatorion, nykyisen Sibelius-Akatemian lahjakkaiden oppilaiden avustaminen jakamalla stipendejä sekä kodin perustaminen saman oppilaitoksen vähävaraisia oppilaita varten.
Eskelin oli pitänyt kiinteään omaisuuteen sijoittamista pörssikauppoja turvallisempana. Kuollessaan hän omistikin yhden asuintontin ja kolme neljännestä toisesta tontista Kotkan keskustassa sekä pienen suo- ja metsätilan Pyhtään Heinlahdessa. Kaupunkitonteilla oli vanhoja puurakennuksia, Pyhtään tila oli rakentamaton. Nämä kaikki kiinteistöt sekä jonkin verran rahavaroja tulivat säätiön alkupääomaksi.
Vaikka Selim Eskelin ei kuollessaan ollutkaan köyhä mies, säätiön alkupääoma oli kuitenkin suuriin rahastoihin verrattuna varsin vaatimaton. Pienet vuokratulot upposivat rakennusten korjaus- ja ylläpitokustannuksiin. Kun vielä sotavuosien ja sodanjälkeisen ajan nopea inflaatio kulutti säätiön omaisuutta nopeammin kuin tuotot sitä pystyivät lisäämään, kului yli kolme vuosikymmentä, ennenkuin säätiön tarkoitusta voitiin ryhtyä toteuttamaan säätäjän haluamalla tavalla.
Ensimmäisen stipendinsä säätiö myönsi vuonna 1974, ja se oli määrältään 1 000 markkaa. Säätiön tulojen karttuessa stipendien määriä on voitu lisätä, ja viime aikoina on jaettu 6-8 stipendiä vuodessa. Tähän mennessä suurin yksittäinen stipendi on ollut 20.000 markkaa.
Stipendihakemusten käsittelyä ja stipendien jakamista varten säätiöllä on stipendilautakunta, johon Sibelius-Akatemian opettajakunta ja Suomen Kanttori-urkuriliitto ry:n vuosikokous valitsevat kumpikin kaksi jäsentä ja Helsingin kaupunginorkesterin johtokunta yhden jäsenen.
Säätiön sääntöjen mukaan stipendejä voivat hakea "etupäässä laulua opiskelevat Sibelius-akatemian oppilaat". Stipendilautakunnan omaksuman tulkinnan mukaan stipendejä on voitu rajoitetusti myöntää muillekin kuin varsinaisille laulun opiskelijoille. Stipendejä jaettaessa otetaan huomioon "varsinkin ne oppilaat, jotka ovat Suomen Kanttori-urkuriliitto r.y:n (Suomen Kanttori-Urkuriyhdistyksen) tahi Finlands Svenska Kantor- och Orgelnistförbund -nimisen yhdistyksen, elävien tai kuolleiden, vähävaraisten jäsenten poikia tai tyttäriä". Tämä seikka ei ratkaise stipendin saamista, mutta otetaan myönteisesti huomioon hakemuksia tutkittaessa.
Säätiön tämänvuotisten stipendien hakuaika päättyy maanantaina 21.10.1996. Hakuohjeet ovat nähtävissä Sibelius-Akatemian ilmoitustauluilla ja hakemuslomakkeissa, joita on saatavana Akatemian opintotoimistosta.
Myös säätiön toinen päätarkoitus, kodin perustaminen Sibelius-Akatemian oppilaille, on toteutunut. Vuonna 1986 säätiö osti Eino Leinonkadulta, kävelymatkan päässä Akatemiasta, valoisan huoneiston, jossa tilavan keittiö-olohuoneen ympärille ryhmittyi kolme erisuuruista huonetta. Huoneisto kunnostettiin, ja siihen hankittiin täydellinen kalustus ja varustus neljää asukasta varten. Asukkaiksi otettiin neljä naisopiskelijaa. Heiltä perittävään erittäin kohtuulliseen vuokraan sisältyi myös sähkön käyttö. Suurimmassa, parvella ja omalla sisäänkäynnillä varustetussa huoneessa asui aluksi kaksi tyttöä, mutta aikaa myöten kävi selväksi, etteivät tämän päivän opiskelijat kovin mielellään jaa huonetta ainakaan täysin vieraan kanssa, ja nyttemmin tämäkin huone on vain yhden asukkaan käytössä.
Yhdeksän vuotta myöhemmin, syksyllä 1995, säätiö osti toisen huoneiston Humalistonkadulta, korttelin päässä edellisestä. Siinä on kaksi samansuuruista kulmahuonetta, joiden väliin jää pienoiskeittiö ja pitkä valoisa ruokailuerkkeri. Tähän huoneistoon sijoitettiin kaksi miesopiskelijaa.
Musiikinopiskelijoiden asuminen kerrostalohuoneistossa voi olla ongelmallista, ellei naapureita oteta huomioon. Olemmekin korostaneet asukkaillemme, että asunto on asumista, ei harjoittelua varten. Jos soittaminen tai laulaminen asunnossa on jostakin syystä aivan välttämätöntä, siitä olisi sovittava naapurien kanssa ja pyrittävä valitsemaan sellainen ajankohta, joka heitä vähiten häiritsee. Tässä suhteessa ei näy olleen vaikeuksia muulloin kuin aivan asuntolatoiminnan alussa, jolloin Eino Leinonkadun huoneistossa asuvan pianistin flyygelinsoitto johti kirjalliseen varoitukseen asunto-osakeyhtiön taholta. Tämän jälkeen säätiön on asukkaita valitessaan ollut pakko suhtautua hiukan nihkeästi pianonsoittajiin.
Säätiön hallitus on kolmijäseninen. Tällä hetkellä siihen kuuluvat Suomen Pankin johtokunnan valitsemana varatuomari Heikki T. Hämäläinen, puheenjohtajana, Suomen Kanttori-urkuriliitto r.y:n vuosikokouksen valitsemana kanttori-urkuri Kyösti Kosonen, varapuheenjohtajana, sekä Helsingin kaupunginvaltuuston valitsemana kanttori Raimo Pores. Hallituksen jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Säätiön sihteerinä toimii lainopin kandidaatti Emer Silius.
Selim Eskelinin kiinteistöistä Pyhtään suo- ja metsätila joutui lunastusmenettelyn kautta valtion omistukseen osaksi Kananiemensuon luonnonsuojelualuetta. Sensijaan Kotkan tontti ja tontinosuus ovat edelleenkin säätiön omistuksessa. Tontit on vuokrattu asunto-osakeyhtiöille, jotka ovat rakentaneet vanhojen puutalojen tilalle komeat kerrostalot.
Näin vanhan kanttori-urkurin muisto säilyy yhä Kotkan katukuvassa.
Teksti: Emer Silius, säätiön sihteeri/asiamies v. 1970 – 2018